Holding-yhtiö

mennessä | heinä 23, 2017 | Holding-yhtiö alku | 0 Kommenttia

MIKÄ ON HOLDING-YHTIÖ?

Holding-yhtiöllä eli hallintayhtiöllä tarkoitetaan yleensä osakeyhtiötä, joka omistaa passiivisesti yhtä tai useampaa toista yhtiötä. Pörssikauppaa tai muuta aktiivista sijoitustoimintaa harjoittavat sijoitusyhtiöt ovat tämän tekstin tarkastelun ulkopuolella.

Syy perustaa holding-yhtiö on käytännössä toisen yhtiön osakkeiden omistaminen yhtiön kautta. Miksi sitten hallita listaamattomia osakeomistuksia holding-yhtiön kautta eikä suoraan henkilökohtaisena omistuksena? Holding-yhtiön mielekkyys riippuu useasta tekijästä ja jokaista tilannetta on harkittava erikseen. On tärkeää, että omistaja itse ymmärtää tilanteen ja tekee valinnat tietoisesti. Tämän tekstin tarkoituksena on käydä läpi yleisimpiä tilanteita ja antaa eväitä arviointiin.

Yleensä miettimättä asiaa sen enempää liiketoimintayritystä perustettaessa omistus on suoraan henkilöillä. Jos omistajia on useampia ja yritys menestyy, henkilöomisteinen rakenne johtaa voitonjaon hankaluuteen ja korkeaan verotukseen. Tästä epäedullisesta asetelmasta on verotuksellisesti todella kallista päästä pois jälkikäteen. Ansa on vältettävissä ennakoinnilla ja pienellä suunnittelulla, mutta ansaan on todella helppo luiskahtaa kun fokus on liiketoiminnassa ja verokuvioita aletaan miettiä vasta sitten kun liiketoiminta menestyy, jolloin on jo tosiaan liian myöhäistä. Siinä vaiheessa veroseuraamuksia on vaikea enää välttää, eikä hyviä ratkaisuja ole. Tämä koskee vain menestyneitä yrityksiä eli kyseessä on erittäin positiivinen ongelma. Suosittelen vahvasti, että kaikki yhdessä yrittävät käyttäisivät alkuvaiheessa pienen aika- ja rahapanostuksen yritysrakenteen suunnitteluun. Lähes aina olisi viisainta järjestää yrityksen omistus holding-yhtiöiden kautta eli niin, että jokainen osakas omistaisi oman osakeyhtiön (holding-yhtiöt) ja nämä holding-yhtiöt sitten omistaisivat sovitut osuudet varsinaisesta liiketoimintayhtiöstä.

HOLDING-YHTIÖN VEROTUS

Yhteisövero 20% on selkeästi henkilön pääomatuloveroa 30-34% matalampi. Kun rahaa tuloutuu holding-yhtiöön, ovat rahat kuitenkin vasta yhtiön omistuksessa, eikä siis vielä henkilön käytettävissä. Jos raha halutaan ulos yhtiöstä, menee siitä vielä lisää veroa. Kokonaisveroaste riippuu siitä, kuinka nopeasti rahat on saatava henkilöomistajan tilille. Jos omistajalla on mahdollisuus ja kärsivällisyyttä nostaa itselleen vain vuotuiset huojennetut osingot eli 8% holding-yhtiön nettovarallisuudesta ja jättää loput varat yhtiöön uusia sijoituksia varten, on holding-yhtiöllä mahdollisuus tehdä merkittäviä verosäästöjä. Jos kaikki holding-yhtiöön tulevat varat halutaan aina nostaa heti henkilökohtaiselle tilille, on sama omistaa alun perin suoraan henkilökohtaisesti.

Jos omistettavat listaamattomat yhtiöt maksavat suuren osan tuloksestaan ulos osinkona, tarjoaa holding-yhtiön kautta omistaminen selkeää veroetua. Listaamattomasta yhtiöstä saadut osingot ovat yhtiölle verovapaata tuloa riippumatta määrästä ja jakavan yhtiön nettovarallisuudesta, eli niistä ei makseta edes yhteisöveroa missään tilanteessa.

Jos omistajana on henkilö ja omistettava yhtiö maksaa vuosittain esim. 50% nettovarallisuudestaan ulos osinkona, tulee 8% ylittävä osuus eli 42% nettovarallisuudesta verotettavaksi 75 prosenttisesti ansiotulona verokortin päälle, joka käy äkkiä kalliiksi. Tällainen tilanne voi olla edessä vuosittain liiketoimintayhtiöllä, joka tekee pienellä pääomalla korkeaa tulosta, kuten vaikkapa lääkäriasemalla tai IT-talolla. Suuret osingot nettovarallisuuteen verrattuna voidaan jakaa myös silloin, kun omistettava yhtiö myy omistuksiaan ja voitot halutaan jakaa ulos omistajille. Lisäksi henkilöomistajalle osinkovero nousee, jos vuotuiset osingot ovat yli 150k€, ylittävältä osalta tulo on 85% pääomatuloa.

Holding-yhtiön muut edut

Tilanteessa, jossa liiketoimintaa harjoittavalla yhtiöllä olisi mielekästä maksaa osinkoja yli 8% nettovarallisuudesta, mutta omistajina yksityishenkilöitä, voidaan joutua ristiriitaiseen tilanteeseen. Kutsun tätä tilannetta osinkoansaksi, jonka välttäminen on mielestäni omistusrakenteen suunnittelun tärkein asia. Liiketoimintayhtiön henkilöomistajilla on motiivi pitää osingot korkeintaan 8% nettovarallisuudesta, jotta pysytään huojennetun osinkoverotuksen piirissä ja veroaste säilyy matalana. Kun osinkoa jaetaan vain 8% nettovaroista ja 92% jää taseeseen, ongelmana on, että rahaa kertyy massiivisesti liiketoimintayhtiöön ja yhteisomistuksessa oleva raha tulisi sijoittaa yhteistuumin kaikille sopivalla tavalla, rahoja kun ei voida lokeroida tietyille tahoille kuuluvaksi yhtiön sisällä. Näkemyseroja voi tulla ja lopputuloksena on usein varovainen sijoitusstrategia, etenkin jos omistajia on paljon. Yhteissijoittaminen on kuitenkin ongelmista pienin.

Yhteissijoittamista suurempi haaste on suuremman rahantarpeen omaavien omistajien halu nostaa elintasoaan, eikä pitää suuriksi kertyneitä varoja pääosin ”jumissa” yhteisomistetussa liiketoimintayhtiössä. Melkein aina ajaudutaan tilanteeseen, jossa osa äänestää elintason ja veronmaksun puolesta ja osa vero-optimoinnin puolesta. Jos elintaso voittaa ja liiketoimintayhtiö päättäisi jakaa osinkoja enemmän kuin 8% nettovaroista ulos osinkona, henkilöomistajat maksaisivat osingoista reilusti veroa ansiotulo-osinkona. Ansiotulo-osingon veroaste palkkatulon päälle laskettuna asettuu 30-40% paikkeille, joka yhdistettynä yhteisöveroon, johtaa n. 44-52% kokonaisveroasteeseen, kun huojennettujen osinkojen kautta tehdyn varojenjaon kokonaisveroaste on ~26-27%.

Jos olisi alun perin tehty holding-yhtiörakenne, kaikki nämä vaikeat päätökset olisivat poissa, koska liiketoimintayhtiö voi jakaa osinkoa holding-yhtiöille 0% verolla ilman mitään rajoituksia. Silloin viisasta onkin jakaa kaikki liiketoiminnan ylimääräinen raha ulos osinkona ja holding-yhtiöt voivat itse päättää, miten varat sijoitetaan ja miten paljon rahaa nostetaan henkilökohtaiseen käyttöön.

Summa summarum: jos listaamattomassa liiketoimintayhtiössä on useita omistajia, mielestäni selkeästi joustavin ja vähiten heikkouksia sisältävä järjestely on, että kaikki omistajat ovat (holding-)yhtiöitä.

Olen kirjoittanut sittemmin syventävän tekstin Listaamattomien osakkeiden omistaminen – yhtiö vs henkilö, jossa asiaa on pyöritelty syvemmin eri tilanteissa.

Myyntivoittojen verotus holding-yhtiössä

Jos tuotot koostuvat omistettujen osakkeiden myynnistä, on henkilöomistajalla mahdollisuus käyttää myyntivoittoveroa laskettaessa hankintahintana hankintameno-olettamaa eli 20% myyntihinnasta tai 40% jos osakkeet on omistettu yli 10 vuotta. Etu on erittäin relevantti, koska usein myytyjen osakkeiden hankintahinta on olematon, varsinkin jos omistajana on oltu perustamisvaiheesta asti. Yksityisomisteisen yhtiön on myös mahdollista myydä pelkkä liiketoiminta yhtiön sisältä, jolloin myyntivoitto tuloutuu yhtiölle, eikä omistajille. Tällöin rahojen jakaminen henkilöomistajille ilman suuria veroja on kuitenkin hidasta. Jos tuotot tulevat pelkkien osakemyyntien kautta, ja omistusaika on pitkä, yksityisomistuksen ja holding-yhtiön kautta omistamisen mielekkyyden välillä on harvoin suurta eroa.

sijoitusyhtio.net

Sijoittajan asialla

Etsitkö tilitoimistoa joka ymmärtää sijoittamisesta?

Uusimmat kirjoituksemme täydentävät Inderesin analyysipalvelua

Selaa aiheittain:

Investco

SIJOITTAJIEN TILITOIMISTO

Kirjoittajan pyörittämä tilitoimisto Investco erikoistuu sijoitusyhtiöihin ja holding-yhtiöihin.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vastaavia artikkeleita

Uudet tekstimme julkaistaan inderes.fi:ssä

Uudet tekstimme julkaistaan inderes.fi:ssä

Uudet kirjoituksemme täydentävät jatkossa Inderesin analyysipalvelua ja julkaistaan inderes.fi:ssä. Ensimmäiset tekstit käsittelevät tuttuja aiheita holding- ja sijoitusyhtiön verotukseen ja kirjanpitoon liittyen, joskin uudesta näkökulmasta. Myöhemmät tekstit tulevat...

YEL-uudistus 2023

YEL-uudistus 2023

Tekstiä on päivitetty 22.11.2023. Yrittäjän eläkelakiin on esitetty muutosta. Esitys on eduskunnan käsittelyssä ja on mahdollista, että se tulee vielä voimaan 1.1.2023. Käsittelyn tilannetta voi seurata alla olevasta linkistä....

Kuolinpesä – listaamattomien osakkeiden myynti

Vieraskirjoittaja Jaakko JääskeläOstaja-Invest Oy (ostammeosakkeita.fi)   Mukavaa kevään alkua blogin lukijoille! Tämän kertaisen kirjoituksen tavoite on auttaa kuolinpesien (puhekielessä usein perikuntien) osakkaita ymmärtämään, miten listaamattomien...